Mun päiväni kului tänään näin mukavissa merkeissä. Pääsin metsään paistamaan makkaraa, kun oon koko viikon ollut kiltisti kotona pitämässä vahtia muiden ollessa monta tuntia metsätöissä. Ja melkein makkaraakin parempaa oli se, et metsään mentiin autolla.

Makkarat vaan ei meinanneet mun mielestä paistua tarpeeks nopeeta.

Mun piti sitten välillä käydä itsekin vähän kohentamassa nuotioo, että saatais paremmat lieskat, ja makkarat joskus valmiikskin.

Eiks ne jo ois? Mulla alkaa olla jo nälkä.

Nuuh... Tuoksu tuntuu jo. Jos multa kysytään, niin valmista on.

Voi ei! Joku kävelee maantiellä! Ei kai se meinaa tulla osingoille?

Huh huh! Meni onneks ohi. En oliskaan suosiolla makkaroista luopunut.

No, vihdoinkin!

On tää hyvää, vaikka vähän kuumaa.

Mä sain jouluna monta pakettia. Niistä löytyi uusia, tosi kivoja leluja. Ne tulikin tarpeeseen, kun vanhat alkaa olla jo vähän huonossa hapessa. Sanovat, ettei mun leikeissä mikään kestä, mut minkäs mä sille mahdan, jos ovat niin heikkoo tekoa. Noi vinkuvat lehmät on mun suosikkeja, mut oiskohan niillä jotain flunssaa, kun niiltä alkaa jo äänet mennä?

Pakettien saaminen ja avaaminen, ja varsinkin lelun löytyminen paketista, oli niin kivaa, että mä kävin vielä myöhään illallakin tarkistamassa olisko paketteja tullut lisää sillä välin, kun me käytiin iltakävelyllä ja samalla kylässä. Ei ollu tullu, eikä vielä aamullakaan, vaikka kuin koitin etsiä. Kuulemma joulu lahjoineen on vaan kerran vuodessa. Kyllä mulle passais joulu vaikka joka päivä. Kaikenlaisia herkkujakin oli joulun ajan vaikka kuinka paljon. Koko ajan hyvät tuoksut tulvi kuonoon.

Tälle ketunretaleellekin mä tykkään antaa kyytiä! Se vinkuukin molemmista päistä.

Näin mä sitä riepottelen joka suuntaan eikä se mahda mulle mitään. Vinkuu vaan, ja siitäkös mä lisää innostun. Toinen silmä repolaiselta on jo kadonnut taistelun tiimellyksessä, mut parempikin vaan, ettei se näe kaikkee mitä mä teen sille.

Kahdeksan vuotta sitten Rymy sekä neljä sisarustaan näkivät päivänvalon.

Tänään syntymäpäivää on juhlistettu herkkuruualla eli maksalaatikolla.

Pienellä autoajelullakin piti käydä, koska se on päivänsankarin lempitoimintaa. Mitä enemmän vauhtia, sen kivempaa!

Leluilla leikkiminenkin on edelleen hurjan hauskaa, joten tottakai tänään on leikittykin. Leluja on kiva etsiä kätköistä, eikä sellaista piiloa olekaan, ettei poika lelujaan löytäisi. Hajuaisti on pettämätön!

Vauhtia ja energiaa riittää edelleen niin paljon, että muut jää toiseksi.

<3 Hauskaa syntymäpäivää, Pupu! <3

Aurinkoisina ja lämpiminä kevätpäivinä on mukava lenkkeillä.

Läheisillä pelloilla on nyt hyvä hankikanto. Siellä on kiva liikkua kaikessa rauhassa, kun ei tarvitse varoa muuta liikennettä.

Hajujälkiä riittää, kun pellolla kulkee kettuja, rusakoita  sekä kauriita. Ojastakin löytyi katajan juurelta jotain mielenkiintoista tutkittavaa.

Ja sitten taas vauhdilla eteenpäin!

Välillä maltetaan katsella myös maisemia.

Ja eikun menoksi niin, että lumi vain pöllyää tassujen alla.

Vauhtia hidastaa vain perässä tulijat, joita saa välillä pysätä vartoilemaan.

Pelloilta näkee kodinkin eri suunnasta mistä sitä yleensä on tottunut katselemaan. Tästä suunnasta katsottuna halli näyttääkin hurjan isolta muihin rakennuksiin verrattuna...

Rymy istuu usein tällä hassun näköisellä tyylillä, koko peffallaan ja takatassut oikosenaan edessä. Keittiöön se tulee pöydän viereen istuskelemaan näin, kun muut syö, ja odottelee rauhassa, jos itsekin jotain herkkupaloja saisi. Monesti olen tuosta asennosta koittanut kuvan saada, mutta aina kameran hakiessani, poika korjaa asentonsa normaaliin istumatapaan. Tänä aamuna kuitenkin onnistuin Pupusen ikuistamaan näinkin.

Vaikka ulkona paukkuu kova pakkanen, sisällä voi jo nauttia auringonpaisteesta.

Tuntuu kuin auringonsäteet jo lämmittäisi.

Valohoito tekee muutenkin hyvää pimeän talven jälkeen.

Kun pistää silmät kiinni, voi haaveilla, että on jo kesä ja kärpäsiä.

Vaatehuoneessa on pyörinyt vuosikaudet lähes käyttämätön Koffin samettitakki, jossa on ohut vanuvuori. Koska en ole ikinä nähnyt takkia kenenkään päällä, ajattelin, että turha sitä on enää vaatehuoneen täytteenäkään pitää. Otin ompelukoneen esille ja ompelin takista Rymylle uuden lämpöisen manttelin. Erilaisia kankaita on myös varastossa paljon, ja mantteliin löytyikin sopivasti beigen väristä teddykangasta lisävuoriksi.

Manttelin toisella kyljellä on yksityiskohtina vetoketjullinen tasku sekä kirjailtu Koff -merkki.

Vatsakappale kiinnittyy toiselle sivulle kahdella nepparilla. Takista jäi jäljelle vielä niin paljon, että vielä saa ommeltua toisenkin manttelin. Kunhan taas ompeluinspiraatio joskus iskee...

Miten käy, kun huhuilee sohvalla löhöilevää koiraa aamupissalle mittarin näyttäessä liki 30 astetta pakkasta?

Koira katoaa salaman nopeasti...

"Ei vois vähempää kiinnostaa."

"Niin kova hätä ei olekaan, että täältä lämpimästä lähtisin pihalle palelemaan."

"Mieluummin pidättelen vaikka maailman tappiin asti."

Puolilta päivin vihdoin uskaltaudutaan hieman kuonoakin pihalla näyttämään. "Vielä, kun jotkut töppöset sais, ettei tassut palelisi."

Joka arkipäivä kahden jälkeen Rymy hyppää sohvan selkänojalle odottelemaan miestä töistä kotiin.

Siellä se valppaana katselee olohuoneen ikkunasta, koska auto ajaa pihaan.

Valppaana? Välillä valppauskin herpaantuu, kun aika käy pitkäksi. Mies pääsee töistä vasta puoli neljältä eikä aina edes tule suorinta tietä kotiin.

"Enpäs nukkunut, silmiä vaan vähän leputin..."

"Jos nousis välillä istumaan. Suuta vaan vähän repii. Varmaan hapen puutetta."

Sohva ei ole seinässä kiinni, mutta alas sohvan ja kukkapöydän väliin ei ole tultu kertaakaan. Tasapaino pitää pienellä akrobaatilla, vaikka välillä selkänojaa pitkin juostaankin edes takaisin aika kyytiä.